Rohkeutta kohdata ongelmat

Rohkeus on helppo sana. Jokainen meistä haluaa ajatella olevansa rohkea. Näin varmasti onkin, jokainen on rohkea jossain tilanteessa. Viisas osaa varoa tilanteita, joissa rohkeus muuttuu vaaralliseksi uhkarohkeudeksi. Tässä kirjoituksessa avaan sitä rohkeus politiikassa minulle tarkoittaa.

Yleismaailmallisesti rohkeus on voimaa mennä tilanteeseen silloinkin kun se pelottaa. Se ei ole sitä, että mennään henkseleitä paukutellen ylivoimaisena tilanteeseen, jossa kaikki muut ovat selkeästi heikompia. Se on sitä, että seisotaan asioiden ja periaatteiden puolesta silloinkin kun tietää sen voivan tuoda itselle varaa ja hankaluuksia. Tämä on syy, miksi olen laittanut mainokseeni ” Taitoa ja rohkeutta, tehdä muutos parempaan.”

Taitoa ja rohkeutta tehdä muutos parempaan

Politiikassa rohkeus tarkoittaa sitä, että seisoo oikeaksi katsomiensa asioiden takana, vaikka tietää sen olevan vastoin enemmistön kantaa. Se on rohkeutta nousta puhumaan epäsuosittujen asioiden puolesta. Sanoa totuus ,silloinkin kun se on epämiellyttävä. Se on rohkeutta nostaa yleiseen keskusteluun aiheita, mitkä kokee vaikeaksi itselle tai kaikille.

Vaaliteemat ovat lista asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, Niitä edistääkseni olen valmis tekemään työtä ja esittämään kipeitäkin kysymyksiä. Ajattelen tämän työn vaativan sekä taitoa että rohkeutta. Esimerkiksi alueiden tasa-arvoinen kohtelu päätöksenteossa vaatii tiukkaa keskustelua ja asukkaiden kuuntelemista, yhtälailla kuin talouslukujen ja ennusteiden tutkimista. Tässä tulee varmasti eteen tilanteita, joissa on pystyttävä kyseenalaistamaan virkamiesten valta päätöksenteossa. Heille on annettu työ ja sen mukainen valta päättää varsin laajastikin siitä miten kaupunki kehittyy ja mitä milläkin alueella painotetaan, tai tehdäänkö alueella ylipäätään mitään. Valtuuston ja lautakuntien tehtävä on valvoa tätä työtä ja ohjata sitä. Tämä tarkoittaa sitä, että valtuutetun on aktiivisesti tehtävä työtä pysyäkseen ajan tasalla asioista. Tässä täytyy myös rohkeasti esittää kysymyksiä, keskustella ja vaatia asioita, kun huomaa ongelman olevan olemassa, tai syntymässä.

Kaupungin turvallisuustilanne on asia missä täytyy olla jämäkkä ja samaan aikaan herkkä. Ei ole yhdentekevää miten asiaa lähdetään ratkaisemaan. Tämä on asia missä kaikkia ei voi miellyttää, kuitenkin valtuutetuilla on vastuu kaikkien turvallisuudesta. Kaupungin täytyy olla sellainen, että vanhukset, lapset, naiset ja aikuiset miehetkin, voivat kulkea kaduilla ja puistoissa pelkäämättä väkivaltaa. Nyt se ei sitä ole. Meillä on alueita, joissa tämä toteutuu, mutta meillä on alueita joissa tämä on vain muisto paremmilta ajoilta.

Lupaan olla kaupunkilaisten ääni valtuustossa. Haluan tehdä työtä meidän kaikkien hyvinvoinnin eteen. Numeroni kuntavaaleissa on 531. Muistakaa äänestää, se on rohkea teko tulevaisuuden hyväksi.