Kirkko ja seurakunta eivät ole vain uskovaisille tarkoitettu yksityinen kerho. Päinvastoin se on kiinteä osa suomalaista yhteiskuntaa. Syvimmät arvomme ja tapamme tulevat evanlisluterilaisesta kirkosta ja elämäntavasta. Se mitä näemme tänään ympärillämme, on suoraa seurausta sukupolvien työstä ja tässä työssä on kirkolla ollut tärkeä rooli. Jo ennen kehuttua koululaitostamme kirkko hoiti sivistämisen, kinkereillä varmistettiin riittävä lukutaito ja raamatun osaaminen. 10 käskyä ja pappien saarnat ja valvonta ohjasivat nuoret ja aikuisetkin kaidalle tielle ja varmistivat osaltaan kaikkien sopuisan yhdessäelon.
Maailma näyttää ja on nykyään kovin erilainen kuin ylläkuvaamani yhteiskunta. Television, netin ja helpon matkustuksen myötä ennen kaukana olleet maat, ajatukset, elintavat ja uskonnot ovat tulleet kotiovellemme ja astuneet sisään. Elämme globaalissa taloudessa ja arvomaailmassa missä uhat ja mahdollisuudet ovat maailmanlaajuisia. Se millaisena suomalainen elämän ja maailman näkee ja ymmärtää on muuttunut peruuttamattomasti. Tämä on tuonut mukanaan niin hyviä kuin hyviä kuin huonoja muutoksia. Mikään ei ole mustavalkoista esimerkkinä tästä uskonnonvapaus ja jokaisen oikeus omaan uskontoon. Sehän on pelkästään hyvä asia, joka kuitenkin on johtanut siihen että kouluista ja varhaiskasvatuksesta on riisuttu pois kaikki kristinuskoon viittaava. Aamuja ei aloiteta aamunavauksella ja keväällä kouluissa ei raikaa suvivirsi. Monen nuoren ensimmäinen kosketus seurakuntaan saattaakin tapahtua vasta rippileirillä, kasteestahan ei itse kastettavalle muistikuvaa jää.
Tämä näkyy jo nyt siinä että moni eroaa kirkosta. Saahan kirkon palvelut kasteen, vihkimisen ja hautauksen kirkkoon kuulumatonkin. Ainakin jos on valmis joko maksamaan hieman tai liittymään niiden vaatimaksi ajaksi takaisin kirkon jäseneksi. Kirkkoon kuulumista ei enää koeta itsestään selvänä asiana ja sitä ei nähdä yhtenä elämän näkymättömänä tukipylväänä. Tämä on osaltaan johtanut enenevässä määrin lisääntyvään pahoinvointiin ja vaikeuksiin selvitä elämässä. Moni ei enää vaikeuksia kohdatessaan tiedä, että tukea henkisen jaksamiseen voisi hakea myös seurakunnasta. Totta on sekin, että kun ei tähän yhteyteen kasveta, ei sen tuttuudesta ja vakaudesta voida ammentaa voimaa silloin kun omat eivät riitä. Tämän tilalle ovat tulleet erilaiset elämäntaidon valmentajat ja kovan lääketieteen edustajat. Tässä muuttuvassa ympäristössä on tärkeää löytää tie ja suuntaviivat mitä seuraten tulevaisuus on hyvä.
Huomaatteko etten puhunut itse uskonnosta? Sen sijaan olen puhunut kirkon roolista yhteiskunnassa ja ihmisten etääntymisestä siinä. Tämä on tarkoituksellista. Usko on jokaisen henkilökohtainen asia. Kirkko ja sen elävänä ja aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana pysyminen sen sijaan, on meidän jokaisen asia. Meillä ei ole varaa päästää käsistämme yhtä arvokkaimmista asioista mitä Suomessa on. Haluan omalta osaltani auttaa kirkkoa uudistumaan ja pysymään haluttavana kumppanina kaupungille ja sen asukkaille. Haluan pitää huolta siitä että seurakunnallamme on jatkossakin jäseniä, vilkasta toimintaa ja riittävästi varoja toiminnan ylläpitämiseen.