Äitini pyysi minua jo aikoja sitten kirjoittamaan jonkin postauksen hänen blogiinsa, mutta en ole tätä aikaisemmin ehtinyt. Aihettakin oli hankala valita ja kuluneen parin kuukauden aikana olen miettinyt, mitä olen tehnyt korona-aikana (töitä ja koulua ei lasketa). Vasta jossain vaiheessa lenkillä ollessani tajusin, että minähän liikun ulkona jatkuvasti (kun ei salille pääse/uskalla mennä vallitsevan maailmantilanteen takia)
Onnekseni asun sellaisella alueella Vantaata, jossa on luonto lähellä ja jossa on todella hyvät lenkkeilymahdollisuudet. Itse asiassa 50 metriä ulko-ovestani alkaa luonnonsuojelualue, joka on täyttä metsää joka ilmansuuntaan. Tämä on tärkeää minulle, sillä luonnossa itse pystyn rauhoittumaan ja unohtamaan stressin sekä huolen aiheet.
Kun liikun Vantaalla, pääsen tutustumaan kotikaupunkiini täysin eri tavalla, kuin esimerkiksi autolla tai julkisilla liikkuen. Saatankin hyvin viettää iltalenkilläni päivittäin tunnista puoleentoista tuntiin kierrellen ja kaarrellen pitkin katuja tai sitten menen metsään rauhoittumaan maleksimaan polkuja pitkin (ja eksyen).
Minulla on yksi ainoa valituksen aihe Vantaasta ja liikuntapaikkojen kunnossapidosta: vaikka meillä onkin Myyrmäessä pururata, urheilukenttä ja erittäin hyvät sisäliikuntamahdollisuudet, ei Vetokankaan uimapaikan ulkokuntosalista olla kuitenkaan pidetty huolta. Siellä on ”salilaitteet” jätetty ruostumaan puhki ja täysin oman onnensa nojaan säiden armoille.
Jos Vantaan päättäjät voisivat kiinnittää näiden huoltoon huomiota? Liikunta on kuitenkin jokaiselle ihmiselle tärkeää ja etenkin meille nuorille aikuisille, jotka muuten jäisimme kotiin yksin. Kaikille ei kuitenkaan se lenkkeily sovi, vaan jokaisella kuuluisi olla oikeus löytää oma tapansa liikkua. Mielestäni kaupungin tulisi vaalia tätä ajattelutapaa ja tarjota ihmisille tavat löytää liikkumisen ilo.