Nyt kun kuntavaalit on käyty ja kiitoskahvit nautittu, on hyvä aika katsoa vähän taaksepäin. Aloitan esittelyllä, jota käytin sivustoissa ja vaalikoneissa kun sitä pyydettiin. Tästä esittelystä on erilaisia versioita, koska käytettävää tilaa oli erilailla tarjolla. Ydin sisältö oli kuitenkin aina sama.
Esittely
Lähdin ehdolle kuntavaaleihin, koska ei ole yhdentekevää kenet valitaan päättämään meidän arjestamme Vantaan valtuustoon. Halusin tuoda välittävää talousosaamista kaupungin asioihin.
Olen ammatiltani kirjanpitäjä, se antaa minulle ymmärryksen talouden lukuihin. Koska työkseni näitä lukuja kerään ja käsittelen, osaan myös nähdä milloin niissä on jotain vialle. Löydän myös asian sieltä lukujen takaa ja keinot korjata sen.
Ymmärrän että yksin ei kukaan pysty tekemään kovinkaan paljoa. Olen aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. Minä aidosti pidän ihmisistä ja siitä että saan tehdä asioita yhdessä. Tämä on korvaamaton taito valtuustossa, kun tehdään yhdessä työtä koko Vantaan hyväksi. Kaikkien kanssa pitää olla puheyhteys. Kaikkien kanssa pitää yhdessä pystyä etsimään ja löytämään paras tapa toimia hankalissakin tilanteissa. Minä pystyn tähän.
Vaalilupaus
Vaalilupaukseni oli
Ehdokkaana ja myöhemmin valtuutettuna lupaan kuunnella asukkaita ja tehdä parhaani, yhteisen hyvän eteen.
Teemat
Olennainen osa vaalityötä ovat teemat. Ne ovat asioita jotka ovat erityisen lähellä ehdokkaan sydäntä. Näitä asioita minulla ovat:
Viihtyisät ja toimivat asuinalueet
Vantaan asuinalueiden tulee olla tasavertaisessa asemassa niin turvallisuuden, liikenneyhteyksien, kuin palveluiden saatavuuden suhteen. Vantaa on laaja alue ja täällä on paljon erilaisia, omaleimaisia asuinalueita. Se tulee säilyttää. Ei ole tarkoituksen mukaista muuttaa alueen henkeä ja rakennetta, tekemällä kerrostaloja keskelle pientaloaluetta. Päinvastoin vanhoja alueita tulee kunnostaa vanhaa suunnittelua kunnioittaen ja uudistaa vain sellaista mikä ei nykyisellään toimi. Esimerkiksi kevyenliikenteenväylien rakentaminen vaarallisille katualueille on hyvää uudistamista. Kaupungin tehtävä on myös varmistaa, että kaikilla alueilla on saatavilla riittävät palvelut, mukaan lukien viheralueet ja leikkipuistot. Kaikki työ tulee tehdä asukkaita kuunnellen ja suunnitelmista avoimesti keskustellen.
Turvallinen kaupunki
Turvallisuus on jokaisen ihmisen perusoikeus. Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään omalla asuinalueellaan, tai kodissaan. Turvallisuuden edistäminen vaatii kaikkien yhteistyötä. Kaupunki tulee suunnitella turvallisuutta tukevaksi ja yleistä turvallisuutta tulee valvoa. Ihmisten ongelmiin on puututtava heti alussa ja heitä on tuettava vaikeuksissa. Vihapuhetta ei tule sallia lainkaan. Sen sijaan on opittava ilmaisemaan positiiviset asiat, jotta tiedämme milloin jotain on tehty hyvin ja voimme jatkaa samalla tavalla. Maahanmuuttajien kotouttamiseen ja kieliopintoihin tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta he löytävät paikkansa yhteiskuntamme työtätekevinä jäseninä mahdollisimman helposti. Jengiytymiseen tulee puuttua voimakkaasti, jotta saamme pysäytettyä vaarallisen suuntauksen.
Taloudellisesti vahva kaupunki
Kun kaupungin talous on kunnossa voi se toteuttaa ydintehtäväänsä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunki on turvallinen ja viihtyisä paikka asua ja elää. Siellä on myös palvelut kunnossa. Tämä on mahdollista saavuttaa keskittymällä toiminnassa olennaiseen ja varmistamalla eri toimintojen tehokkuus ja tarkoituksenmukaisuus. Vankan taloudellisen pohjan rakentaminen ja varmentaminen vaatii myös sitä, että kaupunki on houkutteleva yrityksien silmissä. Ne tuovat kaupungille verotuloja ja työpaikkoja. Nämä taas vahvistavat kaupungin taloutta ja mahdollistavat paremmat palvelut ja ympäristön.
Alueellisesti tasa-arvoinen kaupunki
Vantaa on laaja alue. On tärkeää ,että kaikkia alueita kehitetään ja niiden asukkaiden mahdollisuutta käyttää palveluita ylläpidetään. Alueet ovat erilaisia ja se tulee kaikkien ymmärtää. Meillä on maaseutumaisia alueita ja urbaaneja kaupunkikeskustoja ja kaikkea niiden väliltä. Mikään näistä alueista ei saa jäädä huonompaan asemaan, kun mietitään miten kaupungin rajallisia rahoja käytetää, tai miten kaavoitetaan teitä, teollisuus- ja liikealueita sekä asuinalueita.
Vaalitulos
Sain vaaleissa 101 ääntä. Olen kiitollinen ja onnellinen jokaisesta äänestä. Näin moni ajattelee asioista samalla tavalla kuin minä ja uskoo minun olevan paras henkilö näitä asioita edistämään. Se on ilahduttavaa. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt läpipääsyyn. En lannistu tästä. Jatkan vaikuttamistyötä yhdistyksissä ja Kokoomuksen sisällä. Paljon on tehtävissä tätäkin kautta. Olkaa yhteydessä minuun, mikäli jotain sellaista tulee mieleen missä voin auttaa.
