5 vinkkiä vaalikoneeseen

Kunta- ja aluevaaliehdokkailla on takanaan tiukka vaalikonemaraton. Koneita on täytetty useana päivänä ja yönäkin. Ei ole yksinkertaista miettiä mitä kaikkia vaalikoneita on olemassa ja miten niihin pääsee kirjautumaan. Tutkailla kysymyksiä ja miettiä mihin sen pallukan laittaa, jotta kärjistetyissä kysymyksissä vastaus olisi omien arvojen ja tulevien toimien mukainen. Moni miettii ja kirjoittaa perustelut vastauksille. Näihin laitetaan paljon aikaa ja vaivaa. Se on kuitenkin hyvin käytettyä aikaa, koska niiden avulla äänestäjät oppivat tuntemaan ehdokkaan paremmin. Tämä taas tekee äänestämisestä vähän helpompaa.

Mitä äänestäjän kannattaa vaalikoneessa huomioida? Onko siellä jotain mikä voisi selkeiden vastauksien lisäksi tehdä eroa hyvien ehdokkaiden välille? Itse olen ehdolla kuntavaaleissa ja olen täyttänyt useita vaalikoneita. Olen myös katsonut ehdokaskollegoiden vastauksia, oppiakseni paremmin tuntemaan heidät ja nähdäkseni kuinka moni on samaa mieltä asioista kanssani. Ilahduttavan paljon Kokoomuksenkin listalla on näkemyseroja asioissa, enimmäkseen kuitenkin erot löytyvät mielipiteen voimakkuudesta. Se kertoo siitä, miten vahvasti henkilö tuntee asian omakseen ja mitkä asiat ovat hänelle vieraampia.

Tässä teille viisi asia, mitä mitkä minua kiinnostavat vaalikonevastauksissa. Ne ovat hyvä keino testata ehdokkaan mielipiteiden ja arvojen aitoutta ja pysyvyyttä. Toki myös sitä, millaisena hän hyvän maailman näkee.

  • Tee vaalikone ja katso kuka on eniten samaa mieltä kanssasi. Onko hän samaa miltä kanssasi sinulle tärkeimmissä asioissa?
  • Katso riittävän monen ehdokkaan vastaukset, joskus erot syntyvät vain siitä kuinka voimakas kanta on.
  • Tee useampi vaalikone ja tarkasta suosikkiehdokkaasi vastukset niistä kaikista. Onko hän johdonmukainen?
  • Lue perustelut.
  • Katso ja ota seurantaan ehdokkaan nettisivu tai facebook-sivu, jos hän vaikuttaa sopivalta.

Toki on muitakin tapoja valita ehdokas. Suosittelenkin käyttämään niitä kaikkia. Parasta on, jos pystyy tapaamaan vaalikoneen suositteleman ehdokkaan. Silloin on hyvä mahdollisuus kysyä tarkennusta niihin seikkoihin, jotka vaalikonevastauksissa jäivät mietityttämään. Nähdään siis torilla ja sitä ennen vaalikonevastauksien parissa.